Erään tuttavani lapsella on erikoistarve, jonka takia heillä pitää olla kotona lastenhoitajarinki. Pätevää lastenhoitajaa viimeiselle paikalle on ollut vaikea löytää. Työntekijät ovat myöhästelleet, työajat ovat olleet sopimattomat, työ ei ole ollut mielekästä tai he ovat olleet henkisesti epätasapainoisia. Päivystyspainotteinen yövuoro, jossa on mahdollisuus samalla vaikkapa katsella elokuvia Netflixistä, on koettu ylivoimaiseksi. Lapsen kanssa on ollut tylsää.
Kun keskustelin hänen kanssaan tästä, oletin koko ajan että kyseessä on henkilökohtaisen avustajan työ, eli työntekijällä ei olisi välttämättä lähihoitajan tai sairaanhoitajan koulutusta. Kun sitten kysyin hieman työntekijöiden iästä ja koulutustaustasta ja minulle selvisi, että vähimmäisvaatimus työhön oli lähihoitajan koulutus, olin hämmästynyt. Olin ajatellut, että ammatillinen seula karsisi pois ainakin latvakakkoset.
Mitä tämänkaltaiset ihmiset ovat odottaneet, kun ovat lähteneet alalle, jossa sosiaaliset taidot, hoito ja hoivanpito ovat avainasemassa ja sisältyvät jo ammatin nimikkeeseen sekä kuvaukseen. Aioin kirjoittaa tähän seuraavaksi, että ei tämä työ tuon kummemmaksi muutu, mutta itse asiassa tuo tarjottu työ on sieltä mielekkäimmästä kymmenyksestä, mitä hoivanpitotyössä voi kohdata.
Joillakin nuorilla hoitoalan opiskelijoilla on päässyt syntymään alastaan täysin väärä käsitys, jos työttömyys nähdään mielekkäämpänä vaihtoehtona kuin lapsen hoitaminen ja tämän perheen kohtaaminen. Kuinkahan laaja ilmiö mahtaa olla kyseessä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti