Törmäsin Yle Areenassa ohjelmaan nimeltä "Vinkkejä opiskelutekniikkaan", jossa nimensä mukaisesti käsiteltiin neljässä osassa oppimisen taitoja eri kanteilta käsin. Yläkouluikäiset nuoret kertoivat ensin opiskeluihinsa liittyvistä ongelmista, joiden suhteen ohjelman vetäjä heitä sitten opasti. Katsoin jaksot kaksi ja neljä, koska ajattelin niistä olevan hyötyä itselleni.
Ohjelma oli mukavaa katseltavaa tänä aikana, jona digiloikan uskotaan olevan ratkaisu moniin oppilaiden oppimistaitoja ja koulumotivaatiota koskeviin haasteisiin. Ohjelma ei tarjonnut digitaalista laitetta parhaimmaksi konstiksi siirtää tietoa omaan päähän, vaan itsensä eristämistä kaikista viihdykkeistä ja ärsykkeistä oppikirjaa lukuunottamatta.
Ärsyketulvan kitkemisen lisäksi olen omalla kohdallani huomannut, kuinka tärkeää on tehdä selvä pesäero opiskelutyön ja itsensä viihdyttämisen välillä. Jos aivot ovat oppineet yhdistämään musiikin kuuntelemisen, tietokoneen käyttämisen, limsan juomisen ja sen sellaisen vapaa-aikaan, niin näin ei voi toimia keskittymistä vaativaa työtä tehdessä. Olosuhteiden on oltava riittävän erilaiset. Työskentelyn on oltava hieman epämukavaa tai muuten se ei enää erotu rentouttavasta vapaa-ajasta.
Sen sijaan, että epämukavuutta pyritään vähentämään tuomalla oppilaille lisää virikkeitä luokkiin, pitäisi panostaa rauhalliseen ja häiriöttömään opiskeluympäristöön. Parempi aines osaa tämän mahdollisuuden hyödyntää ja muiden pitäisi siihen oppia, sillä "erilaiset oppijat" -teorialla ei ole tieteellistä pohjaa. Olen myös itse 26-vuotias esimerkki siitä, kuinka vaikeaa itsensä on ollut sopeuttaa hiljaiseen, yhteen asiaan keskittyvään opiskeluun. Nyt, kun olen siihen tottunut, en voisi kuvitellakaan enää muunlaista vaihtoehtoa.
Näiden ajatusten pohjalta olen rakentanut sen tässä blogissa paljon mainostamani intuition, että mahdollisimman suuri osa opiskelutyöstä pitäisi tehdä kirjojen parissa. Internet ja tietotekniikka ovat hyviä välineitä itsensä viihdyttämiseen ja triviaalisten tiedonjyvästen poimintaan (uutisten seuraaminen, jostain tietystä nichestä lukeminen), mutta oikotietä kattavan tietokokonaisuuden omaamiseen tietystä aihepiiristä ei ole, vaan se vaatii monotonisen ja pitkän luku-urakan.
Oman opiskelu-urakkani alku siintää muutaman kuukauden päässä. En ole systemaattisesti opiskellut mitään asiaa moneen vuoteen ja silloinkin kun olen oppilaana ollut, niin olen aina tyytynyt vähään. Minulle ei ole koskaan aiemmin valjennut, miksi kattava opiskelu kannattaisi.
Viime keväänä sosiaalityön pääsykokeessa huomasin, kuinka vaikeaa tekstin tuottaminen kahden esseekysymyksen kohdalla minulle oli. Toisaalla ne kaverini, joita pidän oman ikäryhmäni ja tuttavapiirini älykkäimpinä ihmisinä, kertoivat etteivät selviä yliopiston kursseista ilman suurta vaivannäköä. Nämä tarinat mielessäni tiesin, että en selviäisi yliopistosta, ellen viimeistään nyt oppisi opiskelemaan.
Tietokoneella työskenteleminen on minulle toisinaan hidasta. Esimerkiksi tähän blogiin kirjoitellessa saatan yhtäkkiä pompata toiseen välilehteen lyhyeksi tai pidemmäksi hetkeksi. Saatan lukea leuanvedon biomekaniikasta samalla, kun vieressä pyörii video Youtubesta. Nykyään käytän tietokonetta uutisten ja satunnaisten keskustelujen lukemiseen, mutta en odota oppivani mitään. Kirjat ovat osoittautuneet paljon paremmaksi vaihtoehdoksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti