Käyn yleensä treenaamassa koulumme salilla, kuten kävin tänäänkin. Opettajainhuoneessa törmäsin koulukuraattoriimme, jonka kanssa jäin juttelemaan muutamaksi toviksi. Olen pitänyt koulukuraattorin työtä yhtenä tulevana ammattivaihtoehtonani, joten hänen näkemyksiään oli tietenkin mielenkiintoista kuunnella. Monien muiden asioiden lomassa hän kertoi, kuinka koulun sosiaalityöntekijän psykososiaalinen ote ja opettajien pedagoginen ote lapsiin silloin tällöin risteävät keskenään.
Minä en ole sosiaalityöntekijä, eikä minulla ole tämänkaltaista kokemusta, mutta pikemminkin hieman sitä muistuttava näkemys. Henkilökohtaisesti pidän tuota ensimmäistä otetta tärkeämpänä. Se on koodisto, minkä mukaan toimiminen tuo minulle eniten täyttymystä ja merkitystä työtä tehdessäni. Huomattuani tämän olen myös tajunnut, mikä munaus osaltani olisi ollut aikoinaan lähteä OKL:ään. "Ehkä se oli kohtalo", muutama ihminen totesi aikoinaan, kun ansiokkaasti unohdin mennä oikeana päivänä pääsykokeisiin. Nykyään näyttää siltä, että näin se taisi tosiaan olla.
Olen jo moneen otteeseen kirjoittanut siitä, kuinka tärkeänä pidän vilpitöntä myötäelämistä ja vuorovaikutusta lasten kanssa toimiessa, olkoon ammatillinen polku mikä hyvänsä. Professori Airi Hautamäen käyttämä ammattitaidollinen termi "saatavilla ja lämmin" kuvaa tätä hyvin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti