"Saatavilla ja lämmin", osa 2/3

Olen ollut kuulemassa, kuinka joidenkin koulunsa aloittavien lasten kohdalla on toivottu, että koulun henkilöstö saisi rakennettua erityisen yhteyden kyseiseen lapseen taikka että kemiat kohtaisivat suotuisasti. Tätä on toivottu sen takia, että lapsen kulku opinpolulla sujuisi soljuvammin. Kuulin tämän kauan sitten, paljon vähäisemmällä tietomäärällä kuin nyt. Tämä "yhteyden rakentaminen" ja sen varaan laskeminen, että kemiat kohtaisivat, kuulosti jo silloin mädältä idealta, mutta laitoin tuntemukseni pessimismini piikkiin. On ollut ikävä huomata, kuinka usein pessimistisellä näkemyksellä on tuonkin jälkeen osunut oikeaan.

Joidenkin vanhempien odotukset yleisopetusluokkien vastaavuudesta heidän lastensa tarpeisiin ovat suoraan harhamaailmasta. Nykyinen suuntaus, jossa vanhemmat voivat ilman syyllisyyden tunteita ulkoistaa omaa vastuutaan yhä enenevissä määrin opettajille, asiantuntijoille ja poliisille, on epärehellisyyden huipentuma.

Vanhempien tehtävä on tarjota lapsilleen eväät, joilla he voivat vastata yleisopetusluokan haasteisiin mahdollisimman vähäisellä ylimääräisellä stressillä, sekä turvallinen koti, jossa väsynyt oppilas saa rauhassa palautua siitä stressimäärästä, mikä sitten väistämättä loppujen lopuksi syntyy. Opettajan ja avustajan tehtävä on tukea, ohjata ja ymmärtää jokaista oppilasta, mutta aika ei riitä siihen, että jokaisen haasteellisen ja levottoman lapsen kanssa itsetarkoituksellisesti aletaan rakentamaan mystistä "yhteyttä" tai oikeanlaista henkistä kemiaa.

Harvassa ovat ne käytännön keinot, joilla yleisopetusluokassa voidaan alkaa joltain oppilaalta hyväksymään sellaista haasteellista käytöstä, joka on automaattisesti muilta kielletty.  Pessimistinen näkemykseni on, että opetus hidastuu entisestään, aikuinen tuntee itsensä sylkykupiksi sekä menettelynsä kestämättömäksi ja muut oppilaat kokevat eriarvoisen kohtelun epäreiluna.

Kuten otsikkovalinnastani ja muutamista edellisistä kirjoituksistani voi päätellä, pidän psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin aspektia työssäni tärkeänä asiana. Sama tärkeys kuitenkin koskee myös sitä, että voi rehellisesti tarkastella asioiden kehittymistä käytännöllisyyden kannalta. Käytännöllisesti katsoen vanhemmat eivät voi laskea sen varaan, että oman lapsen vierelle löytyisi koulussa perheen ulkopuolinen aikuinen, joka osaa antaa oikeanlaista psyykkistä ja sosiaalista tukea. Koulun ja sen yleisopetusluokkien aikuisten ei voi odottaa laittavan tällä saralla lapsia kuntoon.