Auktoriteetista ja aggressiivisuudesta

Koulussa olen törmännyt oppilaisiin, joille vuorovaikutussääntö, joka tunnetaan käsitteenä "aikuisen auktoriteettiasema", on jossain määrin vieras ilmiö. Aikuisen sanomiseen ei uskota, vaikka sen pyrkisi esittämään ohjaavasti, rakentavasti tai pelivaraa jättäen.

Suurimmalle osalle lapsista on selvää, että kun aikuinen sanoo jotain koulussa, täytyy häntä totella. Heidän kanssaan, joille tämä ei ole selvää, syntyy hämmentävä tilanne. Tälläiselle lapselle tulee paha mieli, koska hän on mielestään  kokenut vääryyttä tilanteessa, jossa enemmistölle on päivänselvää, miksi aikuinen kielsi. Aikuistakin turhauttaa.

Jos lapsen elämän ensimmäiset ja tärkeimmät vuorovaikutussuhteet aikuisten, eli oman äidin ja isän kanssa, muistuttavat liiaksi kaveruutta ta välinpitämättömyyttä, jää rajojen asettajan rooli epäselväksi. Tätä voi selittää parhain päin monin eri tavoin, kuten "meidän lapsi on niin vahvatahtoinen/selviytyjäluonteinen/omatoiminen" ja niin edelleen. 

Ja niinhän hän temperamenttinsa puolesta voikin olla. Temperamentin päälle rakentuu kuitenkin persoonallisuus, jolla lapsi oppii hillitsemään temperamenttiaan. Jos aikuinen ei tue, rajoita ja kohtuullista lapsen toimia, kun temperamentti ottaa vallan, jäävät lapsen persoonan sosiaaliset taidot vaillinaisiksi. Aikuisen totteleminen tietyssä ikävaiheessa kuuluu mielestäni näihin sosiaalisiin taitoihin.

"Vahvatahtoisesta ja selviytyjäluonteisesta lapsesta" tulee sosiaalinen, joskin sosiaalisilta taidoiltaan heikko aikuinen, joka keskustelee aggression, ei rakentavuuden kautta, eikä hänestä pidä aidosti juuri kukaan. Vakavimmissa tapauksissa puhutaan narsismista. (Btw, olen juuri lukenut kirjan narsismia koskien ja näen nyt narsisteja kaikkialla, myös itsessäni.)

Pitkän aikajanan näkemykseni on, että on ihan sama, pyrkivätkö koulut opetussuunnitelmassaan osallistamaan ja yksilöllistämään oppilaita, koska vaihtoehto, jossa oppilaat istuvat hiljaa pulpetin ääressä yhtä aikuista kuunnellen, tulee vain vaikeutumaan ajan saatossa. Vapaasti lainaten kasvatussosiologian professori Hannu Simolaa: "Ei auktoriteettiopetus enää toimi, koska oppilaat kiipeilevät verhotankoja pitkin." Idealistisesti ajatellen auktoriteettiopetus tulisi toimimaan, mutta se vaatisi entistä parempaa ammattitaitoa ja työhön soveltuvampaa persoonallisuutta kaikilta opettajilta. Oikeassa maailmassa en näe tämän tapahtuvan.